tiistai 31. joulukuuta 2019

Ei kaikki aina mee niinku kelaa

Mitä olisikaan vuodenvaihde ilman vuoden yhteenvetoa ja tulevan vuoden tavoitteita? Bamsen osalta tämä vuosi oli toki lyhyt, koska se syntyi kesäkuussa ja muutti meille elokuussa, mutta tavoitteita voimme sentään itsellemme asettaa. Mutta sitä ennen mietimme tänä vuonna tapahtuneita asioita.

Sosiaalistaminen

Sosiaalistaminen sujui hyvin. Bamse pääsi tutustumaan bussiin, junaan, ratikkaan, metroon, lemmikkitarvikekauppoihin, ostoskeskuksiin ja opiskelijatapahtumiin. Bamse rakastaa ihmisiä (ja muita koiria). On ilo huomata, miten Bamse kävelee Triplassakin iloisena häntä heiluen. 

Sisäsiisteys

Sisäsiisteysharjoittelu saatiin hyvälle mallille. Vahinkoja sattuu välillä vieläkin, muttei läheskään niin paljoa kuin aiemmin. En edes muista, milloin Bamse olisi viimeksi pitänyt käyttää yöllä ulkona.


Koulutus

Bamse kävi pentukurssilla. Muuten harjoittelimme temppuja kotona. Bamse onkin osoittaunut älykkääksi ja nopeaksi oppimaan. Muun muassa paikallaolo on paljon paremmalla mallilla kuin Netalla oli aikanaan samassa iässä. Työnsarkaa riittää toki vieläkin, mutta pohjat ovat hyvät. Naksutin on ollut hyvä apuväline ja Bamse on superahne ja sen myötä innokas oppimaan.

Arkielämä

Arki sujuu melko mukavasti. Muut koirat yleensä kiinnostavat Bamsea ulkona. Ihmiset kiinnostavat sitä vaihtelevasti. Sheltiksi Bamse on uskomattoman hiljainen; se ei juurikaan hauku. Viime aikoina se tosin on kyläillessä saattanut haukkua, mutta kotioloissa se ei yleensä tee niin.

Tapahtumat

Ennen jalkaleikkausta Bamse ehti käymään kahdessa mätsärissä. Toisesta tuli sininen ja toisesta punainen. Mätsäreitä tuntui olevan huonosti tarjolla. Messari jäi suunnitelmista huolimatta väliin.


Terveys

Bamse pysyi terveenä. Ei tullut yhtään tilannetta, jolloin sille ei olisi maistunut ruoka. Rokotukset Bamse sai syys- ja lokakuussa. Hampaat vaihtuivat hyvin, eikä yhtäkään maitohammasta tarvinnut poistaa. Joulukuun alussa Bamse ontui oikeaa jalkaansa, josta ei kuitenkaan löytynyt mitään. Paria päivää myöhemmin se kulkikin yhtäkkiä kolmella jalalla, eikä enää varannut painoa vasemmalle takajalalleen. Kyseessä oli kasvulinjamurtuma Bamsen polvessa ja Bamsen jalka leikattiin. Tikkien poistoon asti piti ottaa todella rauhallisesti ja nyt tikkien poiston jälkeenkin pitää vielä malttaa hyvä tovi ennen kunnon ulkoiluja. Tällä hetkellä mennään hihnalenkeillä.


Tavoitteet & toiveet vuodelle 2020

Harrastukset ja koulutus
  • Mätsäreitä ja näyttelyitä fiiliksen mukaa
  • Jos Bamsen luusto on kunnossa, olisi hienoa aloittaa agility jossain vaiheessa
  • Rally-toko kiinnostaisi
  • Uusia temppuja
  • Temppujen tekeminen häiriössä

Arkielämä
  • Parempi hihnakäytös
  • Leikkejä uusien ja vanhojen koirakavereiden kanssa

Terveys
  • Terveenä pysyminen
  • Viralliset terveystarkastukset (silmät, lonkat, polvet, kyynärät, selkä, sydän)

Ei kommentteja

Lähetä kommentti