tiistai 28. toukokuuta 2019

Miksi Netta ei asu luonani?

Minulla on koira, joka ei kuitenkaan asu luonani. Se asuu kotikotonani, jossa perheeni muutkin koirat asuvat. Mutta miksi se ei asu täällä Helsingissä minun ja avopuolisoni kanssa? Olenko laiska, vastuuntuntoinen ja itsekäs opiskelija, joka hylkäsi koiransa vanhempiensa luokse?

Jo kauan ennen opiskelemaan lähtemistä tai edes opiskelupaikan saamista ajattelin, että Netta muuttaa mukanani opiskelupaikkakunnalle. Niinhän sen kuuluisi mennä. Olisin se opiskelija, jolla on se koira. Eihän olemassa ollut koiratonta elämää.

Kesällä 2015 selvisi, että sain opiskelupaikan Helsingin yliopistosta. Se oli ensisijainen hakukohteeni yhteishaussa. Opiskelukuvioiden tarkennuttua hain Hoasilta asuntoa ja sain kaksion Vantaalta syyskuun alusta lähtien. Tarkoitus oli, että muuttaisin ensin yksin ja Netta muuttaisi vähän myöhemmin.


Muutin ensimmäiseen omaan kotiini heti syyskuun alussa. Netta muutti perässä noin kolme viikkoa myöhemmin. Laitoin ala-aulan ilmoitustaululle lapun, jossa pyysin naapureita ottamaan yhteyttä, mikäli Netta haukkuisi. Olin myös hankkinut radion, jonka voisin laittaa soimaan Netan jäädessä yksin.

Kerran kävikin niin, että yksi naapurini laittoi viestiä. Netta oli haukkunut jo aika kauan. Se oli tietenkin stressaavaa kuulla, kun en päässyt heti kotiin tarkastamaan tilannetta. Kun palasin kotiin, huomasin Netan olevan keittiön pöydällä. Siellä se oli katsonut ikkunasta ulos ja haukkunut. 

Siirsin pöydän toiseen paikkaan, jotta Netta ei voisi kytätä ulos ja haukkua samalla. Pöydällä se kävi kuitenkin myöhemmin todistetusti, sillä ainakin kerran pöydältä löytyi puruluu. Haukkumisesta ei kuitenkaan enää kuulunut mitään.


Vantaalla Netta vaikutti kaikesta huolimatta jotenkin apealta. Se ei ollut täysin sama koira, joka se oli kotikotonani. Miru puolestaan vaikutti kuulemma levottomalta, kun Netta ei ollut kotona. Kotona Netta oli pirteämpi, iloisempi ja onnellisempi.

Marraskuussa 2015 Netta lähti lomalle kotikotiini. Sinne se sitten jäi. Tein ehkä tähänastisen elämäni vaikeimman koiriin liittyvän päätöksen. Netan oli jäätävä Pohjois-Karjalaan. Sen kuului jäädä tuttuun kotiin Mirun, Vilkun ja tuttujen ihmisten luo. 

Päätös oli siksi vaikea, että olin aina ajatellut Netan muuttavan kanssani. Pelkäsin, että minun ajateltaisiin hylänneen Netan, vaikka ajattelin vain sen parasta. Jos olisin toiminut itsekkäästi, olisin pitänyt Netan luonani. Välillä täytyy vain tehdä päätöksiä, jotka tuntuvat hankalilta.


Netta kävi Vantaalla luonani kerran sen jälkeen, kun se oli muuttanut pois sieltä. Täällä Helsingissä se on käynyt vanhassa asunnossani kaksi kertaa. Minun ja avopuolisoni asunnossa se on käynyt kerran. Näillä kerroilla se on ollut oma itsensä.

Koirattomuus tuntui oudolta, mutta sopeuduin siihen. Ajauduin muun muassa ainejärjestötoimintaan. Vuotta Netan pois muuttamisen jälkeen olin vaihdossa Grazissa Itävallassa. Mutta syvällä sisimmässäni en ole luopunut rakkaudesta koiria kohtaan.

Nyt kolme ja puoli vuotta myöhemmin tiedän, että tein oikean päätöksen. Nimenomaan Netan kannalta. Uskon edelleen siihen, että opintojen ja koiran yhdistäminen ei ole mahdotonta. Nyt ei vain ollut kyse siitä, vaan Netan hyvinvoinnista.

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Miksi juuri sheltti?

Uskon, että monet koiranomistajat ovat valinneet rotunsa jostain tietystä syystä. Yksi kaipaa seurakoiraa, toinen haluaa agilitykentille ja kolmas etsii metsästyskaveria. Toivotut ominaisuudet vaikuttavat väistämättä koiran hankintaan.

Minullakin on syyni siihen, miksi vuosia sitten halusin nimenomaan sheltin. Liki 11 vuotta sitten kesällä olin Piri-colliemme kanssa mätsärissä. Olin sinä kesänä innostunut koiraharrastuksesta koiraleirin jälkeen ja samalla olin saanut ensikosketuksen mätsäreihin.

Samaisessa mätsärissä taisin nähdä sheltin, sillä muistan sen jälkeen alkaneeni haikailla oman sheltin perään. Jos en aivan väärin muista, aloin kotonakin puhua shelteistä ja etsiä lisätietoa rodusta. Rotuhan oli minulle entuudestaan lähinnä ulkonäöstään tuttu.

Vasemmalla: Pirin kanssa match show'ssa heinäkuussa 2008
Oikealla: Netan kanssa mätsärissä huhtikuussa 2013
Koirapuheeni eivät loppuneet, vaikka ne varmasti vaikuttivatkin perinteisiltä puheilta siitä, miten oma koira olisi kiva. Olin nimittäin jo ala-asteella lukenut koirakirjoja ja itse asiassa ala-asteen alussa olisin halunnut kultaisennoutajan. Kultsu- ja shelttijutuissa oli kuitenkin se ero, että shelttijuttu ei ollut ohimenevä vaihe.

Minulla oli kotona koirakirjoja, mutta muistan myös marssineeni kirjastoon lainaamaan lisää. Halusin etsiä mahdollisimman paljon tietoa shelteistä. Tarkoitukseni oli kerätä mahdollisimman paljon tietoa shelteistä. Löysinkin tietokoneeltani tiedoston, johon tuolloin keräsin parhaat palat shelttien ominaisuuksista.

Minulle luvattiin, että saisin sheltin, jos parin vuoden päästä vielä haluaisin sen. Niinhän siinä sitten kävi, että shelttiajatukset jatkuivat ja jatkuivat. Aloin vähitellen kerätä kasaan tavaroita pentua varten. Vilkku ja Pirihän olivat isokokoisempia kuin sheltit.

Netta kesäkuussa 2010 matkalla uuteen kotiin
Koirakirjoissa kerrottiin, että sheltit ovat älykkäitä ja oppivaisia koiria. Se kuulosti hyvältä. Rotu vaikutti kaikin puolin näppärältä. Toitotin joka puolelle haluavani sheltin nimenomaan sen luonteen takia, vaikka todellisuudessa rodun ulkonäkö herätti ensin huomioni.

Netan tulo osoitti rotuvalinnan oikeaksi. Se osoitti myös sheltin olevan oiva ensikoira. Netta on ollut nopea oppimaan, ja olen saanut sen kanssa mahdollisuuden tutustua eri lajeihin. Olen tehnyt Netan kanssa paljon virheitä, mutta vaikeuksista huolimatta olemme kokeneet myös onnistumisemme.

Olen myös tullut siihen tulokseen, että sheltti on se rotu, joka minua kiinnostaa jatkossakin. Rotu on osoittautunut monipuoliseksi; olen havainnut shelttien kilpailevan ainakin agilityssä, rally-tokossa, tokossa ja koiratanssissa. Sheltissä on hyviä ominaisuuksia (älykkyys, oppivaisuus, kiltteys...) kauniissa paketissa.

Shelttilenkillä heinäkuussa 2012
Sheltti on myös kompaktin kokoinen. Koon vaihtelu rodun sisällä on toki suurta, mutten koe ainakaan Netan kokoa ongelmaksi, vaikka Netta onkin reilusti shelttien ihannesäkäkorkeutta isompi. Sheltti ei ole liian iso, muttei myöskään liian pieni.

Tiedostan myös, etteivät kaikki sheltit ole rotunsa ihanne-edustajia – ei ole Nettakaan. Tähän postaukseen ei kuitenkaan mahtunut kaikkia shelteistä tietämiäni asioita, sillä tarkoitukseni ei ollut ruotia läpi kaikkia sheltin rotuominaisuuksia. Olen tietoinen mm. silmäsairauksista ja arkuudesta.

Jälkikäteen on mielenkiintoista ajatella, mitkä tekijät johtivat siihen, että valitsin rodukseni sheltin ja kuinka yksi pieni sattuma voikaan johtaa toiseen. Kuinka erilaista elämäni olisi, jos en olisi koskaan saanut Nettaa? Siihen en osaa edes vastata.

lauantai 25. toukokuuta 2019

Jos koirat olisivat WhatsAppissa, osa 1

Vanhassa Soopelisirkuksessa kirjoitin miltä koiriemme Facebook-profiilit voisivat näyttää. Muutama vuosi myöhemmin mieleeni nousi idea: miltä lauman WhatsApp-keskustelu näyttäisi? Unohdin idean ja se palasi mieleeni vasta Vilkun kuoleman jälkeen, mutta nyt aika on kypsä tälle postaukselle.

LAUMA
Miru, Muru ja Netta


6. SYYSKUUTA 2018

Vilkku poistui

Netta: En ymmärrä mitä just tapahtui. Vilkkuhan on ollut aina täällä.
Muru: Niin, se oli täällä silloin kun mäkin tulin tänne.
Miru: Niin no, totta kai. Sehän oli täällä silloin kun mä ja Netta tultiin. Se oli täällä samaan aikaan Piri-enon kanssa.
Netta: Ja se kertoi joskus että se oli täällä Suskun kanssa samaan aikaan.
Muru: Kuka on Susku?
Netta: Se oli ensimmäinen koira täällä. Vain Vilkku ehti nähdä sen.
Miru: Se ehti nähdä aika paljon.
Netta: Niinhän se ehti. Se myös opetti meille paljon.

10. SYYSKUUTA 2018

Miru: Voitteko uskoa, että aina pitää mennä lenkille?!
Netta: Se on mukavaa.
Muru: Niin. Voi nähdä tuttuja!
Miru: Joo ja turkki on väärinpäin, pikkukivet sattuu jalkoihin, kävyt on kulkureitillä...
Netta: Lopeta se valittaminen! Sä voisit edes yrittää nauttia yhteisestä ajasta, kun mä lähden kohta Helsinkiin.

16. SYYSKUUTA 2018

Netta: Hiphei ja terveisiä Helsingistä! 
Miru: Miten meni matka?
Netta: Hyvin meni ja juna oli aikataulussa.
Muru: Mitä junalla tehdään?
Netta: Sillä matkustetaan paikasta toiseen.
Muru: Oho!
Netta: Mutta kohteessa ollaan. Voitte vaan arvata, syönkö mitään salaattia täällä!!
Miru: No en söisi mäkään.
Muru: Hölmöt, salaatti on parasta!!

perjantai 24. toukokuuta 2019

Laumasta lyhyesti

Ennen kuin blogi pääsee kunnolla vauhtiin, lienee parasta esitellä blogissa pyörivät koirat. Kuka kukin on ja mikä on kenenkin rooli Soopelisirkuksessa? Samalla esittelen lyhyesti myös laumasta poistuneet koirat.

Lauman nykyiset jäsenet

Netta


Netta on blogin päätähti. Netta on ensimmäinen oma koirani, yhdeksänvuotias shetlanninlammaskoira. Netan kanssa olen saanut oppia paljon niin koiraharrastuksesta kuin itsessänikin. Netan kanssa olen päässyt sukeltamaan syvemmälle koiramaailmaan ja kokeilemaan muun muassa agilityä, rally-tokoa, tokoa ja mätsäreitä. Koirana Netta on pidättyväinen, mutta omaan laumaan kuuluvia ihmisiä se rakastaa. Se on myös perso herkuille. Viimeksi Netan ollessa Helsingissä selvisi, että se on öisin käynyt salaa syömässä nappuloita koiranruokapussista.

Netta asuu kotikotonani Pohjois-Karjalassa, koska se ei sopeutunut kerrostaloelämään. Se asui kuitenkin luonani Vantaalla syksyllä 2015 ja sittemmin se on käynyt kolme kertaa Helsingissä pienellä kaupunkilomalla. 

Miru


Miru on Netan paras kaveri ja Netan tavoin yhdeksänvuotias. Kaveruksilla on ikäeroa reilut puolitoista kuukautta. Paperilla Miru on sileäkarvainen collie, mutta se on perinyt molemmilta vanhemmiltaan pitkät karvat tuovan geenin. Näin ollen Miru on pina eli pitkäkarvainen nahka. 

Miru on rauhallinen ja nauttii kotona oleskelusta. Keppien ja esimerkiksi frisbeen heittely saavat sen kuitenkin innostumaan. Miru on paljon Nettaakin pahempi herkkusuu ja se onkin oikea ahmatti. Miru on myös koiralauman keskuudessa johtajan asemassa.

Muru


Muru on viisivuotias keskikokoinen villakoira, joka muutti kotikotiini kesällä kaksi vuotta sitten. Muru on innokas, iloinen ja tarmokas. Vieraita ja rapsutuksia se rakastaa yli kaiken. Sen herkkuihin kuuluvat esimerkiksi salaatti ja kurkku.

Lauman entiset jäsenet

Vilkku


Vilkku oli iloinen ja laumaansa pyyteettömästi rakastava sekarotuinen koira. Sen suonissa virtasi suomenajokoiran ja jämtlanninpystykorvan veri. Vilkku piti uimisesta, mutta viimeisenä kesänään se ei enää halunnut uida syvälle. Se oli koira, joka ei aluksi vaikuttanut koskaan vanhenevan. Viime syksynä Vilkku oli 13-vuotias, ja sen aika tuli täyteen. Sen takajalat alkoivat pettää, ja lopulta oli sen aika päästä kivuista. 

Piri



Piri oli ilonamme aivan liian vähän aikaa. Se saapui meille Vilkun ollessa kaksivuotias ja Vilkku olikin ilahtunut uudesta kaverista. Piri oli aikamoinen ahmatti. Kerran se hotki särkylääkkeitä ja viettipä se kerran myös yönkin ulkona. Piri ei kuitenkaan ehtinyt täyttää edes kolmea vuotta, kun se menehtyi jäätyään auton alle. Ehkä olisi helpompaa ajatella, että kaikella on tarkoitus, vaikkei se aina lohdutakaan. Jos Piri ei olisi kuollut, ei meillä olisi Mirua, joka on muuten Pirin siskon tytär.

Susku


Susku oli perheeni ensimmäinen koira ja se kuului perheeseen jo ennen syntymääni. Susku oli arka, mutta se oli myös kiltti ja tottelevainen. Sitä saattoi pitää vapaana pihassa, eikä se lähtenyt minnekään. Se oli vapaana myös lenkeillä, kunnes vanhemmiten sen kuulo alkoi heikentyä, eikä se enää kuullut kutsuja. Vilkun tullessa meille Susku oli 15-vuotias. Vaikka Susku ei aluksi pitänyt pennusta ja vietti pari viikkoa toisella puolella taloa, se virkistyi pennun tulon jälkeen. Susku kuitenkin halvaantui ollessaan lähes 16-vuotias, jolloin oli sen aika päästä kivuista.

Uusi blogi, vanhat kujeet

Tervetuloa Soopelisirkukseen niin uusille kuin vanhoillekin tuttaville! Joku on voinut päätyä tänne Soopelisirkuksen vanhasta blogista ja loput eivät tiedä mistä on kyse, joten pieni selitys lienee paikallaan. Mistä oikein on kyse ja miksi blogi on muuttanut uuteen osoitteeseen?

Soopelisirkus on yhdeksänvuotiaan Netta-sheltin blogi. Alun perin Soopelisirkus on perustettu heinäkuussa 2010 nimellä Netta's Stage. Nimen Soopelisirkus se sai helmikuussa 2015. Olen kirjoittanut blogiin vuosien varrella Netan elämästä ja harrastuksista. 
"Nyt on sitten aloitettu koirablogi, jonka päätähtenä on shelttipentuni Netta." 
Näillä sanoilla aloitin Netan blogin. Netta oli kolmen kuukauden ikäinen ja minä olin 15-vuotias yläkoululainen. Nyt Netta on yhdeksänvuotias ja minä 24-vuotias opiskelija. Blogi on siis kulkenut mukanamme yläasteen loppuvaiheista lukion kautta yliopistoon asti. Vaikka Netta muutti takaisin kotikotiini noin kolme ja puoli vuotta sitten, en silti kokenut tarpeelliseksi lopettaa blogiani. 

Nyt koen kuitenkin, että on oikea aika aloittaa puhtaalta pöydältä. Aika on siihen kypsä. Mikä olisikaan loistavampi tapa herätellä koirablogiharrastusta kuin jatkaa blogia uudessa osoitteessa? En  kuitenkaan aio piilottaa vanhaa Soopelisirkuksen blogia, sillä vanhat postaukset ovat oman aikansa kuva. Ennen kaikkea ne ovat tärkeitä muistoja siitä, mitä olen aiemmin kokenut Netan kanssa. En ehkä enää kirjoittaisi kaikkea täysin samalla tavalla, mutta seison jokaisen kirjoittamani tekstin takana.


Psst. Blogia voi seurata myös Bloglovinissa, alla linkki siihen.

Follow my blog with Bloglovin