Netta ensimmäisenä omana koirana

Yksitoista vuotta sitten syntyi haave omasta koirasta. Yhdeksän vuotta sitten sain Netan. Olihan perheessämme jo aiemmin ollut koiria, mutta Netta oli ensimmäinen koira, jota aloin itse kouluttaa pennusta asti. Ensimmäinen oma koira. Elämääni se saapui 21.6.2010.

Yhdeksään vuoteen on mahtunut paljon kaikenlaista. Itkua ja naurua. Onnistumisia ja epäonnistumisia. Kavereita. Mätsäreitä, agilityä, rally-tokoa, tokoa ja erilaisia kokeiluita. Mätsärireissuja, lenkkejä ja kilpailuja.

Ensimmäisenä koirana Netta on ollut omalla tavallaan helppo tapaus. Se on aina ollut palkattavissa herkuilla. Se on ollut nopea oppimaan uusia asioita. Netta on myös ollut motivoitunut oppimaan uutta. Ehkä juuri näiden asioiden vuoksi olen opettanut sille vuosien varrella kaikenlaisia temppuja.

Vaikka Netta on ollut helppo koira, on se tuonut mukanaan myös omat haasteensa. Se arastelee uusia ihmisiä ja koiria, ja saattaa haukkua kotona vieraita ihmisiä pitkäänkin. Se vaatii oman aikansa ennen kuin se tottuu uusiin ihmisiin.

Netta myös reagoi jännitykseeni voimakkaasti, mikä on tuottanut päänvaivaa kilpailutilanteissa. Minun jännitykseni vuoksi Netta on alkanut haistella maata, eikä siihen ole meinannut saada yhteyttä. Muuten en ole kokenut jännitystä ongelmana, mutta on ollut ikävää, että koirakin on vaistonnut sen.

Sanotaan, että ensimmäisen koiran kanssa tehdään paljon virheitä. Niin minäkin olen tehnyt. Nettaa olisi pitänyt sosiaalistaa paljon enemmän. Pentu- ja tokokurssin lisäksi olisi pitänyt liikkua enemmän eri paikoissa ja tutustua erilaisiin ihmisiin ja koiriin. Tehtyä ei vain saa tekemättömäksi.

Netta on tottunut matkustamaan. Jo pentuna se matkasi kanssani Kajaaniin bussilla. Autossa se on ollut mukana lukemattomat kerrat, kun olemme suunnanneet kohti mätsäreitä tai treenejä. Matkapahoinvointikin loppui, kun Netta täytti vuoden.

Myös junassa matkustaminen on Netalle helppoa. Kaiken kaikkiaan se on kaikissa kulkuneuvoissa rauhallinen. Sitä ei kiinnosta alkaa hössöttää, vaan se pääsääntöisesti makoilee ja nukkuu. Pääkaupunkiseudun lähijunat, bussit ja raitiovaunutkaan eivät ole tuottaneet ongelmia.

Ennen kuin lähdin pidin itsestäänselvyytenä sitä, että Netta muuttaisi kanssani tulevalle opiskelupaikkakunnalleni. Neljä vuotta sitten muutin syksyllä Vantaalle ja kävin hakemassa Netan pari viikkoa myöhemmin mukaani. Se ei kuitenkaan sopeutunut kaupunkielämään, vaikka olin toivonut niin. Vantaalla Netta vaikutti tavanomaista vaisummalta. Lopulta tein vaikean, mutta Netan kannalta oikean päätöksen. Sille olisi parempi asua vanhempieni luona tutun lauman kanssa.

Netta on muutaman kerran käynyt ns. lomalla Helsingissä, mutta kaupunkikoiraa siitä ei koskaan tule. Onhan se totta kai koko ikänsä omakotitalossa asuneelle koiralle iso muutos, että pitäisi yhtäkkiä muuttaa kerrostaloon outoon ympäristöön. En oikeastaan tiedä, miten olisin voinut Nettaa sellaiseen elämään totuttaa, kun emme kerrostalossa aiemmin asuneet.

Netta on koira, joka osoittaa perheenjäsenilleen kiintymystä. Ollessani kotona käymässä se seuraa minua. Se tulee viereeni ja heiluttaa häntäänsä. Se on innoissaan siitä, kun palaan kotiin. Kerran se ei tunnistanut minua. Olin palannut vaihdosta kotiin, enkä ollut käynyt Suomessa neljään kuukauteen. Nähdessään minut Netta haukkui kamalasti, kunnes se tajusi kuka olen.

Olen sitä mieltä, että Netta on ollut hyvä ensimmäinen koira. Se on opettanut minulle paljon niin koirista kuin itsestänikin. Ehkä kaikki ei aina ole mennyt niin kuin Strömsössä, mutta ainakin virheistä oppii. Miten mitään voisi tapahtua, jos ei koskaan edes kokeile mitään uutta? Kuka meistä ei välillä tekisi virheitä?

Tuoksukoira ja yksitoista muuta hauskaa faktaa soopeleista

Netta ja Miru ovat pienestä asti kasvaneet yhdessä. Kumpi on tuoksukoira ja kumpi nukkuu olohuoneen pöydällä? Ne asiat selviävät tässä postauksessa.

1. Kun Netta oli viimeksi Helsingissä, se juoksi aina lenkiltä sisään päästyään suoraan olohuoneen sohvalle.

2. Miru menee välillä sängyn alle. Siellä se sitten makaa. Luulisi, että Mirunkin kokoisen koiran olisi hankala olla sängyn alla, mutta ilmeisesti siellä on kuitenkin mukavaa.

3. Netta dyykkasi nuorempana roskia vessan roskiksesta. Tämä tapa loppui siihen, kun vessaan saapui roskis, jonka kannen sai auki polkimella.

4. Miru on tuoksukoira. Sen ollessa tyytyväinen sen kuonon päältä voi haistaa kukkaistuoksun. Mitä tyytyväisempi Miru on, sitä voimakkaampi tuoksu on. Tuoksukoirista voit lukea lisää täältä.

5. Netta istui kerran pihalla ja haukkui ilmeisesti omaksi ilokseen.

6. Miru oli pentuna nirso, mutta kerran se nuolaisi tiskikoneesta tiskiainetta. 

7. Vuosia sitten Netta pureskeli välillä vaatteisiin reikiä. Uhriksi joutuivat mm. lempifarkkuni.

8. Miru ei halua väistää robotti-imuria, vaan se yrittää näyttää siltä, ettei se välitä koko imurista.

9. Olohuoneen pöytä on ollut Netalle tärkeä. Lukiossa meidän piti kerran äidinkielen kurssilla esitellä itsemme ja kertoa itsestämme jotain. Kerroin, että minulla on koira, joka nukkuu olohuoneen pöydällä.

10. Miru rakastaa frisbeetä. Vanhaa frisbeetään se kantoi kerran koko lenkin ajan.

11. Netta syö lenkillä villivadelmia, mustikoita ja puolukoita. Ei siis kannata mennä Netan kanssa marjastamaan.

12. Mainitsin jo aiemmin Mirun olleen pentuna nirso. Tuolloin sille piti syöttää maksalaatikkoa lusikalla. Ahne Mirusta tuli sitten, kun Netta tuli taloon.

Kuvia kotoa

Viimeksi kotikotona ollessani ehdin jopa napata muutaman kuvan ihan kameralla.

Elämä on odottamista – postaus Murun silmin

Olen Muru, keskikokoinen villakoira. Koska olen vasta viisivuotias, olen lauman nuorin jäsen. Olen myös lauman uusin tulokas, koska liityin laumaan kaksi vuotta sitten. En siis ole ollut täällä pennusta asti, mutta sehän ei minua estä.

Muut koirat eivät pidä salaatista, kurkusta ja tomaatista, mutta minä söisin sellaisia ihan mielelläni. Mirulla on kyllä tapana heittää salaatit pois kupista, mutta se syö ne sen jälkeen, etten minä vahingossakaan saisi syödä niitä. En ymmärrä tätä toimintatapaa.

Minussa on yksi juttu, jota Netassa ja Mirussa ei ole. Minulta ei irtoa karvaa. Jos lattialla on karvatuppoja, ne eivät voi olla minusta peräisin. Ja koska minusta ei irtoa karvaa, minut trimmataan aina välillä. Sellaista se villakoiran elämä on.

R-a-k-a-s-t-a-n huomiota. Voisin ottaa aina vastaan silityksiä. Usein myös yritän venytellä ihmistä vasten, kun yritän saada huomiota. Kun on meidän koirien aika saada ruoka, tökin ihmisiä nenällä jalkoihin. Se ei kuulemma nopeuta palvelua. Kumma juttu, sanon minä.

En oikein ymmärrä sitä, miksi ihmiset lähtevät. Yksi lähtee sinne ja toinen lähtee tuonne. Ne myös palaavat eri vaiheessa. En ymmärrä, mikä siinä on ideana. Miksi kaikki eivät voi olla samaan aikaan paikalla? Eikö se olisi helpointa meille kaikille?

Mennään sitten suoraan asiaan. Minä odotan. Odotan sitä, että ihmiset palaavat. Välillä ne epäilevät, etten itsekään tiedä, mitä odotan. Ne eivät ymmärrä. Odottaminen on uskomattoman tärkeä tehtävä, jota suoritan mitä suurimmalla hartaudella.

Miten minä sitten odotan? Menen eteiseen istumaan ja odotan. Tiedättehän. Se kuuluu luonteeseeni. Joskus Netta on odottanut hetken kanssani, mutta ei sekään jaksa kovin kauaa kanssani odottaa. Kaikki eivät ole yhtä kärsivällisiä odottajia kuin minä.

Odotan sitä, että kotonani asuvat ihmiset palaavat sieltä, minne he lähtivät. Jään myös odottamaan, jos vieraat lähtevät. Ja vaikka kukaan ei ymmärrä, odotan silti. Miru ja Netta nyt muutenkin lähinnä nukkuvat, joten kai minullakin on oltava oma lempipuuhani.

Odottelun lisäksi pidän toki ulkona juoksemisesta. Ajattelin vain, että olisi tärkeää kertoa tästä odottamisesta. Tajusin kuitenkin, että en halua teidän luulevan, että ainoa tekemäni asia on odottaminen. Ymmärrättehän?

Mirun frisbeeriemua

Viime viikonloppuna oli vuorossa vierailu kotikotiin. Annoin Mirulle tänä vuonna synttärilahjaksi frisbeen, ja nyt Miru pääsi nauttimaan frisbeen perässä juoksemisesta kotipihalla.

Sinä olet minun siskoni

Mirusta ja Netasta on joskus kysytty, onko Miru Netan äiti. Ei sentään, ovathan ne eri rotua. Ne vain sattuvat olemaan molemmat soopeleita, minkä lisäksi Netta on sheltiksi isokokoinen. Niillä on myös ikäeroa alle kaksi kuukautta.

Netta ja Miru ovatkin kuin siskokset, koska ne ovat pennusta pitäen kasvaneet yhdessä. Netta on ollut yksi niistä harvoista koirista, joiden kanssa Mirua on huvittanut leikkiä. Tähän postaukseen keräsin kuvia vuosilta 2010 ja 2010, jolloin molemmat soopelit näyttivät kovin erilaisilta kuin nykyisin. 

Ruhtinatar ja hänen valtakuntansa – postaus Mirun silmin

Olen Miru. Oikeastaan sinun kannattaisi kutsua minua nimellä Ruhtinatar Miru, sillä se on vähintä, mitä voit arvoni huomioon ottaen tehdä. Jos et jo tiennyt, en ole mikään tavallinen koira. En ole ainoastaan kolmikoiraisen laumani johtaja, vaan ehdottomasti myös kuninkaallinen.

Joku voisi kysyä: "Miten niin olet kuninkaallinen?" Olenkin varautunut sellaisiin kysymyksiin, sillä koen jonkun kyseenalaistavan arvovaltaani jatkuvasti. Olen kuninkaallinen, koska olen syntynyt erityiseen asemaan. Olen Erityisen Tärkeä Hahmo, koska minun täytyy (luonnollisesti) pitää aina tilanne hallinnassa ja pysyä arvokkaana.

Joku voisi muistuttaa minua siitä, että olen juossut niin frisbeen kuin kepinkin perässä. Joku voisi jopa sanoa, ettei se ole arvokasta. Voin sanoa, että he ovat väärässä. On äärimmäisen tärkeää pitää huolta tietyistä fyysisistä ominaisuuksista. Onhan minun kyettävä reagoimaan nopeasti, jotta voin napata frisbeen. Mitä ei-niin-arvokasta siinä on? En ymmärrä.

Olen kuullut sanottavan, että olin pentuna nirso. Omasta mielestäni kuitenkin vain koeajoin ruoan, jotta voin todeta, että se on syömisen arvoista. Ja jos kyselette suhtautumisestani salaattiin, niin en koskaan ole tosissani heitellyt sitä pois kupista. Olisi moukkamaista jättää ruokaa syömättä (varsinkaan alamaisten nähden). 

Mistä olen ansainnut arvonimeni? Tietysti arvokkuudestani. Olen jo pennusta asti ollut sielultani vanha ja syntynyt johtamaan. Voin olla paikallani ja vain katsoa. Minua yritetään nolata kutsumalla katsettani nimellä Paha Silmä, mutta en aio tuntea siitä häpeää. Pitäähän minun jotenkin yrittää pitää alamaiseni kurissa.

Koska olen kuninkaallinen, välttelen tietenkin sopimattomia asioita, kuten vettä. Sade ei sovi lainkaan kuninkaallisille. Turkin kastuminen johtaa suureen epämukavuuteen. Niin kuin liiallinen lämpö tai kylmyys. Aurinkokin voi häikäistä liikaa.

Kuten kunnon kuninkaallinen, olen kaksi kertaa elämässäni kohdannut kyykäärmeen. Molemmilla kerroilla ne kieroilijat purivat minua. Ehkä ne yrittivät testata jotain, mutta eivät ne saaneet minua murtumaan. Mokomat lierot.

Minulle mieluisinta puuhaa on sivistynyt makoilu. Samalla voin seurata valtakuntani kuulumisia. Minulla on kaksi alamaista, joiden nimet ovat Netta ja Muru. Netan olen tuntenut pienestä asti, Murun taas vähän vähemmän aikaa. Lisäksi minulla on palvelusväkeä, joka toimittaa minulle ruoan ja juoman sekä ulkoiluttaa minut ja huolehtii ulkonäöstäni. Heidän mielestään he omistavat minut, mutta omasta mielestäni he eivät voi omistaa minua. 

Minua on verrattu kissaan. Haluaisin kuitenkin kertoa, että olen ihan oikea koira. En haluaisi jakaa elämääni kissojen kanssa. Elämäni on tarpeeksi jännittävää ilman sitäkin. Sopivasti ruokaa ja unta, siitä on Ruhtinattaren päivä tehty.