maanantai 5. huhtikuuta 2021

Suurensuuri kuulumispostaus

Maaliskuussa lupasin tehdä kuulumispostauksen, joten täältä pesee! Kuvat on otettu tammikuussa kotikotona käytäessä, jolloin haimme Netan tänne Helsinkiin. Heti alkajaisiksi jouduin varaamaan Netalle ajan eläinlääkäriin, koska kotikotona olin huomannut, että siltä oli katkennut etuhammas. Havainto tehtiin silloin siis viikonlopun aikana, ja aika eläinlääkäriin saatiin seuraavalle keskiviikolle.

Eläinlääkäri joutui hetken pohtimaan, poistetaanko hammasta sillä kertaa ollenkaan, koska Netta ei ollut edellisenä päivänä suostunut syömään. Ei siis mitään, vaikka ruokaa ja herkkuja oli tarjottu. Hammas kuitenkin päädyttiin poistamaan, kun se näytti sen verran hurjalta. Netta toipui operaatiosta nopeasti. Toivottavasti hampaat eivät enää katkeile, kun Netalta on lyhyen ajan sisään jouduttu poistamaan kaksi hammasta. Ensin marraskuussa ja nyt tammikuussa.

Netta kävi myös maaliskuussa eläinlääkärissä, joskin silloin syynä oli silmätulehdusepäilys. Mielessä oli myös viime syksy, jolloin Netalla oli silmässä haava. Onneksi nyt tulehdus oli todella lievä, joten saimme neuvoksi huuhdella silmiä keittosuolaliuoksella ja laittaa niihin kosteuttavia tippoja. Tulehdus ei myöskään pahentunut.

Netta ja Bamse ovat tulleet toimeen hyvin. Netta myös uskaltaa sanoa Bamselle takaisin, jos liika riehuminen tai naamalle hyppiminen käy hermoille. Joskus nuorempanahan Netalla ei ollut rohkeutta puuttua vastaavaan toimintaan muiden koirien kohdalla. Bamse myös osaa poistua tilanteesta, jos Netta ärähtää sinne, mutta se ei kuitenkaan jää pelkäämään.

Bamsekin on löytänyt sisäistä röyhkeyttään, ja se saattaa napata Netan nenän edestä puruluunsa tai lelunsa parempaan talteen. Jos Netta tekee temppuja, Bamse tulee viereen pyörimään ja tarjoamaan omia temppujaan. Kaiken kaikkiaan yhteiselo sujuu mainiosti.

Nyt reilu kuukausi kastraation jälkeen Bamselle maistuu ruoka todella hyvin. Se myös syö nopeasti. Kaukana ovat ne ajat, kun se kävi vain katsomassa kuppiinsa ja söi hitaasti nappula kerrallaan. Ulkona merkkailukaan ei ole alkanut uudelleen.