keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Bamse pieni jalkapotilas

Tänään aamulla lähdimme Kamppiin Eläinlääkäriasema HauMauhun, johon Bamselle oli varattu ortopediaika. Aikahan varattiin heti eilisen Evidensia-käynnin jälkeen ja halusimme ottaa ensimmäisen vapaan ajan. Samalla toivoimme, että jotain selviäisi nyt.

Lääkäri katsoi Bamsen kuvat ja asia oli hänen mukaansa täysin selvä: Bamsella oli murtuma vasemman takajalan sääriluussa. Lääkäri kokeili myös Bamsen jalkaa, joka osoittautui turvonneeksi, ja totesi, että Bamse leikataan tänään. Niinpä jätimme Bamsen HauMauhun ja lähdimme kotiin odottamaan.

Oli kuulemma hyvä, että ontumatapaus oli näin tuore, koska muutamia päiviä myöhemmin hoito olisi ollut jo hankalampaa. Onneksi lähdimme eilen heti ontumisen alettua eläinlääkäriin. Ja onneksi asia selvisi. Tiesimme myös, että Bamse oli hyvissä ja osaavissa käsissä.

Iltapäivällä pääsimme hakemaan Bamsea kotiin. Tötteröpäinen pentuparka oli aivan pihalla kaikesta, kun hoitaja kantoi sen luoksemme. Leikkaus oli kuulemma mennyt hyvin. Tikit on poistettava kahden viikon päästä. Saimme myös toimintaohjeita paranemisvaiheeseen. Nyt on vain otettava rauhallisesti ainakin kaksi viikkoa, mikä käy Bamselle varmasti melko hankalaksi...

1. Bamsen mielipide aamuherätyksestä 2. Puhallettava kauluri
Koska Bamse ei saa nuolla leikkaushaavaa, oli edessä puhallettavan kaulurin hankinta. Perinteinen ei vaikuttanut Bamsesta mukavalta. Ja kyllähän tuo puhallettava kauluri näyttää olevan varmasti mukavampi koiran kaulassa.

On ollut todella mieltä lämmittävää huomata, miten moni on myötäelänyt tätä Bamsen jalkajuttua. Vielä kerran iso kiitos kaikille, jotka ovat olleet tukenamme. Sillä on ollut meille todella iso merkitys. Kun tulimme kotiin, monet vastaantulijat kääntyivät katsomaan tötteröpäistä Bamsea, jota kannoimme. Kunpa Bamse voisi tietää, miten paljon sille on toivotettu voimia.

Bamsen jalkakuulumiset löytyvät nyt "jalkaleikkaus"-tunnisteen alta, koska jalkapostauksia tulee varmasti vielä lisää. On hyvä, että näitä asioita pääsee purkamaan tänne blogiin, koska eivät tällaiset yhtäkkiset asiat ole meille omistajillekaan helppo juttu.

On jotenkin vaikea sisäistää tätä kaikkea, kun tämä päiväkin on ollut niin pitkä. Vielä eilen aamulla kaikki oli hyvin. Maanantainakaan en olisi uskonut, mitä tämä viikko vielä tuo tullessaan. Toivottavasti Bamsen paraneminen lähtee nyt sujumaan hyvin.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti