Vuosi

Perjantaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun Vilkku poistui laumasta. Se jätti jälkeensä suuren aukon, jota kukaan ei voi paikata. Vilkku oli omalaatuinen, suuri koirapersoona. Maailman iloisin koira. Aina valmiina heiluttamaan häntää ja antamaan rakkautta. Aina valmiina saamaan silityksiä. 

Vuoden aikana pahin suru on hälvennyt, vaikka tätä tekstiä kirjoittaessani tunnenkin kyynelten kihoavan silmiini. Kun kävin ensimmäistä kertaa kotona Vilkun kuoleman jälkeen, siellä oli hiljaista. Vaikka siellä oli (ja on edelleen) kolme koiraa, oli kovaäänisin haukkuja poissa joukosta.

Vilkku ehti nähdä kaikki kotikotona minun aikanani asuneet koirat. Se saapui laumaan, kun ensimmäinen koiramme Susku vielä eli. Se näki Pirin koko lyhyen elämän. Sen elämän aikana saapuivat Miru ja Netta, ja seitsemän vuotta myöhemmin Muru.

Vilkku rakasti pentuja ja otti ne aina hyvin vastaan. Se olisi varmasti pitänyt Bamsestakin. Mutta niin se vain on, että meillä kaikilla on täällä rajallinen aika käytössämme. 6.9.2018 oli Vilkun aika lähteä. 

Vilkku 11.3.2005-6.9.2018