torstai 9. huhtikuuta 2020

Iloista elämää

Bamse on ollut viime aikoina oma iloinen itsensä. Se on päässyt nauttimaan myös lenkkeilystä. Eilisen jälkeen olemme aloittaneet myös jalkajumppailun, mihin Bamse suhtautuu ilolla. Sille se on vain yksi iloinen temppuhetki. Onni on näin energinen ja oppivainen koira.

Tuntuu hassulta, että Bamsen pentumainen ulkoasu on kadonnut jonnekin. Turkkiakin on tullut mukavasti. Selässä Bamsella on jostain syystä kiharaa karvaa. Säkäkorkeutta en ole jaksanut nyt mittailla, mutta painoa Bamsella on noin kymmenen kilon verran.

Bamse on edelleen kiinnostunut muista koirista ja kuvittelee, että kaikki sen näkemät koirat ovat sen kavereita. Toivottavasti Bamse pääsee poikkeusolojen loputtua taas kirmailemaan koirakavereidensa kanssa, mutta onneksi se osaa pitää hauskaa myös itsekseen.

Bamse ei vieläkään merkkaillessa läheskään joka kerta nosta jalkaa. Kysyin fysioterapeutilta, voiko tämä johtua Bamsen jalkajutusta. Kuulemma voi. Ehkä se jalka alkaa kuitenkin vähitellen nousta enemmän. Eikä se tosiaan ole merkkailun määrään vaikuttanut millään tapaa.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti