torstai 19. maaliskuuta 2020

Sattuu ja tapahtuu

Nyt valmiuslaki on otettu käyttöön ja yliopisto on suljettu. Bamse ei siis ole käytännössä ollenkaan yksin, mikä on sen mielestä varmasti mahtavaa. Koirat taitavat olla todellisia voittajia tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Ja ne sentään osaavat elää hetkessä.

Tiistai-iltapäivällä Bamse aiheutti ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun huomasin lattialla verta ja tajusin Bamsen leikkaushaavan vuotavan verta. Verta ei siis vuotanut solkenaan, mutta kyllähän siinä heräsi huoli, kun en tiennyt, kuinka paljon verta voisi vuotaa jalasta. Avopuolisoni pitäessä haavataitosta Bamsen haavan päällä soitin HauMauhun, jossa Bamse leikattiin. Saimme kehotuksen tulla paikan päälle, jotta eläinlääkäri voisi jossain vaiheessa vilkaista Bamsen jalkaa.

Yritimme parhaan kykymme mukaan askarrella suojaa Bamsen haavan päälle. Haavataitos, ihoteippiä ja apteekin lemmikkiosastolta ostettua sidettä. Se suojasi haavaa edes jonkin verran, vaikka viritelmä valuikin. Polveen on vähän hankala saada laitettua mitään. Se huomattiin jo viime viikon keskiviikkona, kun haavan päällä ollut suoja piti poistaa sen kastuttua. Soitin seuraavana aamuna HauMauhun ja sain silloin kuulla, että se ei haittaa, vaikka suoja ei olisikaan haavan päällä ihan niin kauan kuin pitäisi.

Kun haava oli suojattu, lähdin Bamsen kanssa kipittämään bussiin, joka oli tulossa pian ja johon onneksi ehdimme. Kannoin Bamsen koko matkan bussipysäkiltä eläinlääkäriin, koska arvelin haavasuojaviritelmän valuvan, jos Bamse saisi kävellä. Eläinlääkäriasemalle mennessä Bamse oli utelias ja kiinnostunut kaikista hajuista.

Bamsen leikannut lääkäri tarkasti Bamsen haavan. Olimme kotona ehtineet pelätä, että jokin tikeistä olisi auennut, mutta näin ei ollut onneksi käynyt. Eläinlääkäri arvioi Bamsen kolhaisseen polvensa johonkin. Tapahtumahetkellä Bamsella oli ollut kauluri kaulassa, joten se ei ollut onneksi ehtinyt nuolla haavaa ollenkaan. Verenvuotokin oli tyrehtynyt ilmeisesti matkalla eläinlääkäriin.

Eläinlääkäri laittoi yhdessä hoitajan kanssa haavan päälle haavalapun ja jonkinlaisen liimattavan siteen. Saimme myös näitä tarvikkeita mukaan, jos joutuisimme kotona laittamaan siteen haavan päälle. Eläinlääkärissä haavan peittämisen jälkeen haavasta vuotikin vielä vähän verta suojaan. Pakko vielä sanoa, että saimme jälleen kerran hyvää palvelua HauMaussa. Ensi viikolla on sitten tikkien poiston aika.

Syömisen kanssa Bamsella on ollut ongelmia oikeastaan jo helmikuulta asti. Arvioisin ongelman alkaneen silloin, kun Bamse alkoi helmikuussa ontua ja jouduimme alkamaan käydä lyhyemmillä lenkeillä. Bamse siis syö kyllä välillä, mutta välillä se jättää osan ruoasta syömättä. Muutenkin se syö todella hitaasti.

Bamse syö Jahti & Vahti Junioria, mutta kokeilimme välissä myös Hau-Hau Champion kana-riisiä. Ruoka ei kuitenkaan vaikuttanut asiaan. Puruluut ja herkut Bamselle ovat kuitenkin maistuneet, ja koira on ollut oma itsensä. Näin ollen emme ole nähneet syytä huolestua. Ruokakuppi on Bamselle saatavilla noin vartin verran, joten ruokaa ei ole saatavilla koko ajan.

Tänään aamulla Bamse söi kuitenkin ruokansa aktivointilelusta, joka näkyy postauksen kuvasta. Illallakin ruokaa tarjottiin tästä pelistä, joskaan Bamse ei tuolloin halunnut syödä niin paljoa. Bamsea ei myöskään haitannut se, että imuroin lattialta varsi-imurilla murusia, joita se syödessään lattialle tiputteli.

Ei kommentteja

Lähetä kommentti