Minulla on koira, joka ei kuitenkaan asu luonani. Se asuu kotikotonani, jossa perheeni muutkin koirat asuvat. Mutta miksi se ei asu täällä Helsingissä minun ja avopuolisoni kanssa? Olenko laiska, vastuuntuntoinen ja itsekäs opiskelija, joka hylkäsi koiransa vanhempiensa luokse?
Jo kauan ennen opiskelemaan lähtemistä tai edes opiskelupaikan saamista ajattelin, että Netta muuttaa mukanani opiskelupaikkakunnalle. Niinhän sen kuuluisi mennä. Olisin se opiskelija, jolla on se koira. Eihän olemassa ollut koiratonta elämää.
Kesällä 2015 selvisi, että sain opiskelupaikan Helsingin yliopistosta. Se oli ensisijainen hakukohteeni yhteishaussa. Opiskelukuvioiden tarkennuttua hain Hoasilta asuntoa ja sain kaksion Vantaalta syyskuun alusta lähtien. Tarkoitus oli, että muuttaisin ensin yksin ja Netta muuttaisi vähän myöhemmin.
Muutin ensimmäiseen omaan kotiini heti syyskuun alussa. Netta muutti perässä noin kolme viikkoa myöhemmin. Laitoin ala-aulan ilmoitustaululle lapun, jossa pyysin naapureita ottamaan yhteyttä, mikäli Netta haukkuisi. Olin myös hankkinut radion, jonka voisin laittaa soimaan Netan jäädessä yksin.
Kerran kävikin niin, että yksi naapurini laittoi viestiä. Netta oli haukkunut jo aika kauan. Se oli tietenkin stressaavaa kuulla, kun en päässyt heti kotiin tarkastamaan tilannetta. Kun palasin kotiin, huomasin Netan olevan keittiön pöydällä. Siellä se oli katsonut ikkunasta ulos ja haukkunut.
Siirsin pöydän toiseen paikkaan, jotta Netta ei voisi kytätä ulos ja haukkua samalla. Pöydällä se kävi kuitenkin myöhemmin todistetusti, sillä ainakin kerran pöydältä löytyi puruluu. Haukkumisesta ei kuitenkaan enää kuulunut mitään.
Vantaalla Netta vaikutti kaikesta huolimatta jotenkin apealta. Se ei ollut täysin sama koira, joka se oli kotikotonani. Miru puolestaan vaikutti kuulemma levottomalta, kun Netta ei ollut kotona. Kotona Netta oli pirteämpi, iloisempi ja onnellisempi.
Marraskuussa 2015 Netta lähti lomalle kotikotiini. Sinne se sitten jäi. Tein ehkä tähänastisen elämäni vaikeimman koiriin liittyvän päätöksen. Netan oli jäätävä Pohjois-Karjalaan. Sen kuului jäädä tuttuun kotiin Mirun, Vilkun ja tuttujen ihmisten luo.
Päätös oli siksi vaikea, että olin aina ajatellut Netan muuttavan kanssani. Pelkäsin, että minun ajateltaisiin hylänneen Netan, vaikka ajattelin vain sen parasta. Jos olisin toiminut itsekkäästi, olisin pitänyt Netan luonani. Välillä täytyy vain tehdä päätöksiä, jotka tuntuvat hankalilta.
Netta kävi Vantaalla luonani kerran sen jälkeen, kun se oli muuttanut pois sieltä. Täällä Helsingissä se on käynyt vanhassa asunnossani kaksi kertaa. Minun ja avopuolisoni asunnossa se on käynyt kerran. Näillä kerroilla se on ollut oma itsensä.
Koirattomuus tuntui oudolta, mutta sopeuduin siihen. Ajauduin muun muassa ainejärjestötoimintaan. Vuotta Netan pois muuttamisen jälkeen olin vaihdossa Grazissa Itävallassa. Mutta syvällä sisimmässäni en ole luopunut rakkaudesta koiria kohtaan.
Nyt kolme ja puoli vuotta myöhemmin tiedän, että tein oikean päätöksen. Nimenomaan Netan kannalta. Uskon edelleen siihen, että opintojen ja koiran yhdistäminen ei ole mahdotonta. Nyt ei vain ollut kyse siitä, vaan Netan hyvinvoinnista.
Ei kommentteja
Lähetä kommentti