Ruhtinatar ja hänen valtakuntansa – postaus Mirun silmin

Olen Miru. Oikeastaan sinun kannattaisi kutsua minua nimellä Ruhtinatar Miru, sillä se on vähintä, mitä voit arvoni huomioon ottaen tehdä. Jos et jo tiennyt, en ole mikään tavallinen koira. En ole ainoastaan kolmikoiraisen laumani johtaja, vaan ehdottomasti myös kuninkaallinen.

Joku voisi kysyä: "Miten niin olet kuninkaallinen?" Olenkin varautunut sellaisiin kysymyksiin, sillä koen jonkun kyseenalaistavan arvovaltaani jatkuvasti. Olen kuninkaallinen, koska olen syntynyt erityiseen asemaan. Olen Erityisen Tärkeä Hahmo, koska minun täytyy (luonnollisesti) pitää aina tilanne hallinnassa ja pysyä arvokkaana.

Joku voisi muistuttaa minua siitä, että olen juossut niin frisbeen kuin kepinkin perässä. Joku voisi jopa sanoa, ettei se ole arvokasta. Voin sanoa, että he ovat väärässä. On äärimmäisen tärkeää pitää huolta tietyistä fyysisistä ominaisuuksista. Onhan minun kyettävä reagoimaan nopeasti, jotta voin napata frisbeen. Mitä ei-niin-arvokasta siinä on? En ymmärrä.

Olen kuullut sanottavan, että olin pentuna nirso. Omasta mielestäni kuitenkin vain koeajoin ruoan, jotta voin todeta, että se on syömisen arvoista. Ja jos kyselette suhtautumisestani salaattiin, niin en koskaan ole tosissani heitellyt sitä pois kupista. Olisi moukkamaista jättää ruokaa syömättä (varsinkaan alamaisten nähden). 

Mistä olen ansainnut arvonimeni? Tietysti arvokkuudestani. Olen jo pennusta asti ollut sielultani vanha ja syntynyt johtamaan. Voin olla paikallani ja vain katsoa. Minua yritetään nolata kutsumalla katsettani nimellä Paha Silmä, mutta en aio tuntea siitä häpeää. Pitäähän minun jotenkin yrittää pitää alamaiseni kurissa.

Koska olen kuninkaallinen, välttelen tietenkin sopimattomia asioita, kuten vettä. Sade ei sovi lainkaan kuninkaallisille. Turkin kastuminen johtaa suureen epämukavuuteen. Niin kuin liiallinen lämpö tai kylmyys. Aurinkokin voi häikäistä liikaa.

Kuten kunnon kuninkaallinen, olen kaksi kertaa elämässäni kohdannut kyykäärmeen. Molemmilla kerroilla ne kieroilijat purivat minua. Ehkä ne yrittivät testata jotain, mutta eivät ne saaneet minua murtumaan. Mokomat lierot.

Minulle mieluisinta puuhaa on sivistynyt makoilu. Samalla voin seurata valtakuntani kuulumisia. Minulla on kaksi alamaista, joiden nimet ovat Netta ja Muru. Netan olen tuntenut pienestä asti, Murun taas vähän vähemmän aikaa. Lisäksi minulla on palvelusväkeä, joka toimittaa minulle ruoan ja juoman sekä ulkoiluttaa minut ja huolehtii ulkonäöstäni. Heidän mielestään he omistavat minut, mutta omasta mielestäni he eivät voi omistaa minua. 

Minua on verrattu kissaan. Haluaisin kuitenkin kertoa, että olen ihan oikea koira. En haluaisi jakaa elämääni kissojen kanssa. Elämäni on tarpeeksi jännittävää ilman sitäkin. Sopivasti ruokaa ja unta, siitä on Ruhtinattaren päivä tehty.