Miru

Vuoden 2010 alussa oli selvää, että minulle oli tulossa shetlanninlammaskoira. Kotona oleva koiralauma koostui sekarotuisesta Vilkusta ja sileäkarvaisesta colliesta Piristä. Piri kuitenkin menehtyi jäätyään auton alle helmikuussa alle kolmen vuoden ikäisenä.

Maaliskuussa, tarkemmin ottaen kuun kymmenentenä päivänä, Pirin siskolle syntyi pentuja. Ihastelimme pentujen kuvia, mutta alun perin sen piti jäädä vain siihen. Pennuista kaksi oli pinacollieita eli pitkäkarvaisia nahkoja. Tällaisia pitkäkarvaisia lyhytkarvaisia collieita syntyy sileäkarvaisille collieille, jos molemmat vanhemmat kantavat resessiivistä pitkä karva -geeniä.

Lopulta syntyi päätös siitä, että ottaisimme soopelinvärisen pinanartun. Pennulle nimeksi tuli Miru, ja haimme sen kotiin äitienpäiväviikonloppuna. Kesäkuussa rippijuhlieni jälkeen laumaan liittyi myös shelttityttö Netta. Netta ja Miru olivatkin varsinkin nuorina kuin paita ja peppu lyhyen ikäeronsa ansiosta.

Miru oli pentuna todella nirso, ja annoimme sille välillä rusinatonta maksalaatikkoa. Sen sijaan nirso pentu ehti kerran lipaista astianpesuainetta tiskikoneesta... Netan tulon jälkeen Miru oppi kuitenkin syömään, ja siitä tuli ahne. Se rakasti ruokaa.

Luonteeltaan Miru oli rauhallinen, mutta se myös kiihtyi esimerkiksi lelujen tai keppien heittelystä. Yleensä se ei malttanut juurikaan tuoda leluja, mutta Netan kerran mätsäristä voittamaa frisbeetä se alkoi rakastaa. Sitä Miru jaksoi kantaa jopa lenkillä mukana.

Miru oli tuoksukoira. Kun se oli hyvällä tuulella tai tyytyväinen, sen kuono tuoksui päältäpäin syreeneiltä. Tuoksukoirista voi lukea esimerkiksi täältä. Miru oli ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa tapaamani tuoksukoira.

Miru oli enimmäkseen kotikoirana, mutta kävipä se muutaman kerran mätsäreissäkin. Muutaman kerran se jopa sijoittui nauhakehissä. Rally-tokossa kävimme kävimme kerran mölleissä, ja virallisista kisoista nappasimme kaksi hyväksyttyä tulosta.

Koulutettavana Miru oli helposti motivoitavissa nameilla, ja harjoitellessa se innostuikin, vaikka se oli normaalisti niin rauhallinen. Oli hauskaa päästä kouluttamaan myös Mirua. Alun perin tavoitteena oli saada Mirulle rally-tokosta koulutustunnus, mutta se jäi lopulta hankkimatta, koska emme koskaan kilpailleet kolmatta kertaa.

Miru tykkäsi ottaa rennosti. Kun olin opiskelijavaihdossa Itävallassa ja tulin lomalle kotiin, se makoili tyytyväisenä toisella puolella taloa tulematta tervehtimään. Yleensä se tosin tuli ovelle katsomaan, vaikkei se pitkäaikaisesti vieraista innostunutkaan.

Ovelana koirana Miru varasti lakkiaisjuhlissani vieraalta karjalanpiirakan lautaselta. Kun valmistin kerran koirankeksejä ja erehdyin laskemaan uunipellin tuolille ennen uuniin laittamista, Miru nappasi salamannopeasti yhden keksin. Tämä on hyvä esimerkki Mirun rakkaudesta ruokaan.

Mirulla kävi elämässään kahteen otteeseen huono tuuri kyykäärmeiden kanssa. Ensimmäisellä kerralla se oli nelivuotias ja toisella kerralla kahdeksanvuotias. Onneksi puremista ei seurannut isompaa ongelmaa. Tuntuu vain käsittämättömältä, että lauman rauhallisimmalle jäsenelle sattuivat nämä käärmetapaukset.

Vanhemmiten Miru alkoi kärsiä selkävaivoista ja sen liikkuminen hidastui. Maaliskuun lähestyessä loppuaan nämä vaivat pahenivat pahenivat nopeasti. Jäljelle jäi enää vain yksi vaihtoehto. Miru lähti viimeiselle matkallaan 29.3.

"Mä annan sut pois

Mä päästän sut pois

Vaikka sattuu"

Laura Närhi - Mä annan sut pois